Henkilöbrändäyksen perusteet

Tapasin eilen kouluaikaisen ystäväni, jonka kanssa kävimme pitkän keskustelun siitä, kuinka vaikeata on erottaa itselle hyödylliset viestit kaikesta viestitulvasta, jota eri kanavat tuuttaavat nonstop. Hän arveli ajanpuutteen ja some-kanavien algoritmien syyksi sille, että pysyy paremmin kärryillä naapurinsa tekemisistä kuin digimarkkinoinnin uusimmista tuulista. Ehdotin hänelle hyvää työkalua ongelmaan, henkilöbrändäys. Brändäyksen hienous piilee nimittäin siinä, että prosessissa tulee teroitettua oman osaamisen ja tavoitteiden kärkeä niin, että oman nichen ulkopuolinen meteli vaimenee.

Lupasin ruuhkavuosissa kipuilevalle ystävälleni tiivistyksen digitaalisen henkilöbrändin rakentamisen vaiheista. Paloittelin aiheen kuuteen postaukseen, joista tämä on ensimmäinen.

Henkilöbrändäyksen perusteet: Näin rakennan henkilöbrändin – sarjan tarkoitus on esitellä henkilöbrändäyksen vaiheet sekä käytännön taktiikoita, joilla voit aloittaa oman osaamisesi markkinoinnin. Jos aikasi on vähissä, tutustu laatimaani brändäyksen oppaaseen Henkilöbrändäyksen pikaopas.

Brändäyksessä on kuusi vaihetta:

  1. Aloita miksi kysymyksellä.
  2. Kartoita oma osaaminen, vahvuudet, intohimo, arvot ja tavoitteet.
  3. Tee brändistrategia.
  4. Tee julkaisusuunnitelma.
  5. Tuota sisältöä tavoitteellisesti.
  6. Mittaa.
Opas asiantuntijan henkilöbrändäykseen.

Henkilöbrändin rakentamisessa on käytännössä kyse suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta viestinnästä. Siksi oleellinen ensimmäinen steppi on kerätä motivaatio tekemisen tueksi. Paras motivaattori on konkreettinen tavoite: Miksi rakennan itsestäni henkilöbrändin?

Muutamia hyviä syitä, joiden vuoksi myös koulutuksiini yleensä hakeudutaan ovat seuraavat:

  1. Uusi työpaikka: Oman osaamisen markkinoinnin ja tuotteistamisen taidot ovat tärkeitä erityisesti valmistumisvaiheen opiskelijoille ja uranvaihtajille.
  2. Verkostoitumistaidot: Verkossa vaikuttaminen ja verkostoituminen ovat myös nykypäivän kansalaistaitoja.
  3. Jokainen ammattilainen tarvitsee sosiaalisen profiilin verkkoon. Vahvasta omasta henkilöbrändistä verkossa on hyötyä muun muassa työ- ja harjoittelupaikkojen löytämisessä, työelämän kanssa verkostoitumisessa.
  4. Digiviestintätaidot. Oma sisällöntuotanto, sisältöjen kuratointi ja julkaiseminen kehittävät digitaalisissa ympäristöissä tarvittavaa teknistä ja viestinnällistä osaamista.
  5. Henkilöbrändi on yhtä kuin arvo markkinoilla. Siitä hyötyvät niin palkansaajat kuin yrittäjät. Rakentamalla imagon omilla sisällöillä voit määrittää, millainen kuva sinusta välittyy verkossa.
  6. Halu tehdä intohimosta tavan ansaita.
  7. Asiantuntijuuden kehittäminen. Oman nichen/tavoitteen löytäminen ja keskittyminen siihen.

Itse olen rakentanut brändiäni kahdesta syystä.

  • Koen missiokseni auttaa asiantuntijoita viestimään tavoitteellisesti verkossa ja kokemaan verkkoläsnäolon positiivisena voimavarana. Se on intohimoni, ja koen sen mielekkääksi työksi. Aiheen kokemusasiantuntijuudesta on etua työssäni. Teen siis itse, kuten opetan.
  • Toisekseen rakennan brändiäni, sillä haluan vaikuttaa aiheesta käytävään keskusteluun ja kiinnittää julkisesti huomiota asiantuntijaviestinnän vaikuttavuuden tärkeyteen. Mielestäni asiantuntijoita tulisi ohjata viestimään kiinnostavasti, avoimesti sekä monikanavaisesti jo korkeakouluopinnoissa.

Siispä ennen siirtymistä brändäyksen seuraavaan vaiheeseen, jatka lauseita:

Haluan rakentaa itsestäni brändi, koska..

Minun kannattaa olla läsnä eri kanavissa, koska..

 

 

Henkilöbrändäys – nykyajan kansalaistaito?

Koska olen ottanut missiokseni korkeakouluopiskelijoiden kannustamisen oman osaamisensa rohkeaan markkinointiin, tuon näkökulmaa esille joka käänteessä ja kyllästymiseen saakka. Etenkin aikuisopiskelijoilla on usein valtavasti osaamista erilaisten työ-, koulu- ja harrastuskuvioiden kautta. Tuota osaamisryvästä on toisinaan vaikeata pukea sanoiksi, sen tuotteistamisesta tai markkinoimisesta puhumattakaan.

Pidin aiheesta webinaarin 4.10.2016. Vaikka webinaarin ensi-illasta on aikaa, saan silti kuukausittain palautetta sen löytäneiltä. Vastikään minua ilahdutti tällainen viesti: ”Haluan kiittää sinua siitä, että olit tehnyt aivan loistavan Youtube webinaarin vuonna 2016. Aiheena oli henkilöbrändi hyötykäyttöön. Löysin kyseisen webinaarin tällä viikolla ja siitä aukesi monta asiaa yhdellä kertaa, myös tämä LinkedIn maailma. Oikeastaan tämä ei ollut pelkästään minulle hyödyksi vaan välitin kyseisen webinaarin myös tyttärelleni ja hänen poikaystävälleen tiedoksi. Toivottavasti katsovat ja löytävät sitä kautta aivan uuden tavan markkinoida itseään työelämään.”

 

Oman osaamisen markkinoinnissa (ja henkilöbrändäyksessä) on lopulta kyse seuraavista asioista: itsetuntemuksesta, tehokkaiden verkostojen rakentamisesta, johdonmukaisesta viestinnästä sekä jatkuvasta toiminnan kehittämisestä. Osa näistä on ratkaistavissa opettelemalla tehokkaampia työtapoja, toisissa kohdissa on kuunneltava omaa intuitiotaan ja uskaltauduttava epämukavuusalueelle. Brändäys on väline henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen, liittyi se sitten uusiin työmahdollisuuksiin, vaikuttamiseen, maineenhallintaan, verkostoitumiseen, bisnekseen tai harrastustoimintaan. Oman brändin rakentaminen on jatkuvaa. Listasin vuoden 2018 tavoitteet omalle brändilleni:

  • väitöskirjatyön kunnollinen starttaaminen vaikuttajaviestintään liittyen
  • suunnitelmallisempi bloggaaminen
  • kirjadiili
  • merkityksellisemmän vuorovaikutuksen rakentaminen verkossa.

Millaisia tavoitteita sinulla on?

Katso webinaari, millaisia ajatuksia esitys herättää sinussa? 

Mistä puhun, kun puhun henkilöbrändäyksestä?

Missionani on saada suomalaista ja erityisesti lappilaista osaamista esille asiantuntijaverkostoissa. Näillä sanoilla aloitan usein puheenvuoroni.

Hyvä kasvualusta missiolleni on ollut Lapin ammattikorkeakoulu, jonka suojista olen pitänyt henkilöbrändäys-aihetta kuumana. Puhujana ja kouluttajana olen lähestynyt aihetta useista näkökulmista ja eri termein. Jostain syystä täysin kuvaavaa sanaa asiantuntijaosaamisen vaikuttavalle levittämiselle ei ole vielä löytynyt. Asiakkaani ovat ottaneet palautteissaan kantaa käyttämiini termeihin muun muassa näin:

  1. Henkilöbrändäys – voimakkaasti tunnekuormittunut sana, ilmeisesti siksi, että brändejä pidetään epäaitoina päälleliimattuine valeosaamisineen. Vahva henkilöbrändi ei välttämättä korreloi timanttisen osaamisen kanssa.
  2. Asiantuntijatarina – sanasta tulee kuulemma mieleen tarina superwinfreystä, joka nousee feeniksin lailla tuhkasta ja kyhää startupin tyhjästä ilman pääomaa. Meillä näihin ilmiöihin ei uskota.
  3. Oman osaamisen markkinointi tai sosiaalinen myynti – ”En halua tyrkyttää itseäni, enkä edes osaa tarpeeksi hyvin.” Sanoo asiantuntija, joka luultavasti hallitsee aihealueensa paremmin kuin 95 % suomalaisista, kun 90 % riittäisi.
  4. Somestrategia – ”Ei mulla ole aikaa päivittää suunnitelmallisesti somea, mutta haluaisin kyllä tviittailla kiinnostavasti ja verkostoitua alan osaajien kanssa.” Niin mihin sitä suunnitelmaa nyt tarvittaisi!

Asiantuntijan osaamisen tekeminen näkyväksi. Se on kuulemma tarpeeksi nöyrä sana. Se ei kuitenkaan myy. Minäkö Brändi sen sijaan on koulutuksen nimenä happotestattu useaan otteeseen.  

Idea postauksen otsikointiin on lainattu japanilaisen kulttikirjailijan Haruki Murakamin teoksesta Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Murakamin inspiroivassa kertomuksessa juokseminen antaa rakenteen hänen kirjailijaelämälleen. Kirjan sykäyttävä tarina toimii hyvänä analogiana henkilöbrändäykseen. Brändin rakentamisessa ja maratonille valmistautumisessa on paljon samaa. Brändin kehittäminen on prosessi, eikä pikavoittoja ole. Omaa osaamista markkinoitaessa koetaan aallonpohjia, jotka tulee hyväksyä väistämättöminä ja matkaan kuuluvina. Tarvitaan peräänantamattomuutta ja rohkeutta ylittää omia rajoja kerta toisensa jälkeen. Murakamin teoksen kieli on aitoa ja mieleenpainuvaa. Ihan kuten henkilöbrändiltäkin soisi odottaa.

Murakamille juoksemisesta tuli tärkeä henkireikä ja luovuuden elinehto. Elämänmuutoksen vibat tuntuvat kehossa ja mielessä. Sama on tapahtunut myös asiakkailleni. Selkeä suunta uralle ja tietoiset toimet tulevaisuuden muokkaamiseksi voimauttavat. Kokoan Minäkö Brändi -koulutuksesta valtakunnallista MOOC-koulutuspakettia, jota tarjotaan ensisijaisesti korkeakouluopiskelijoille. Kehittämäni koulutus valittiin myös valtakunnallisen eAMK-hankkeen pilottiohjelmaan.

En itse juokse, mutta ymmärrän sen hurman. Siksi kirjoitan tässä blogissa myös jatkossa Oman Timanttisen Osaamisen Brändäämisestä Niin Että Tuntuu, tuttavallisemmin henkilöbrändäyksestä.