Henkilöbrändi kehittyy mittaamalla

Sanonta kuuluu, että sitä saat mitä mittaat. Tavoitteet, joita olet asettanut brändäykselle ja viestinnälle tulisi ohjata toimintaasi. Yhtä tärkeätä kuin tavoitteiden kalibrointi, on myös mittareiden asettaminen. Tavoitteita voi listata lyhyelle aikavälille sekä pitkällä tähtäimellä. Jos tavoitteena on esimerkiksi työllistyminen heti valmistumisen jälkeen, kannattaa mitata viekö brändiviestisi sinua lähemmäs tuota tavoitetta. 

Viestinnän mittareita asetettaessa käytetään usein SMART-kaavaa. Toimiakseen mittareiden on oltava:  

  • Yksityiskohtaisia – selkeästi määritelty tavoite on helpompi saavuttaa 
  • Mitattavissa – mittarit määrittävät onnistumisen 
  • Saavutettavissa – onnistumiseen pitää olla realistiset mahdollisuudet 
  • Oleellisia – tavoitteen saavuttamisen pitää viedä kehitystä oikeaan suuntaan 
  • Aikaan sidoksissa – tavoitteilla pitää olla takarajat tai tarkistuspisteet.
Henkilöbrändäys.
Henkilöbrändäyksessä tärkeätä on arvostaa pieniäkin saavutuksia. Kuva: Panu Pohjola.

Mittaa määrää ja laatua 

Tavoitteita on hyvä olla sekä määrällisiä että laadullisia. Esimerkiksi, jos päätavoitteena on työllistyä oman alan töihin, voisi viestinnällisenä tavoitteena olla positiivisen mielikuvan syntyminen kohderyhmässä ja suhteiden avaaminen. Tämän toiminnan tuloksia voi mitata:

1) määrällisesti: uudelleenvälittäminen, kommentointi, reagointi, seuraajien määrä, suositusten määrä, maininnat, hakukonenäkyvyys, solmittujen avainsuhteiden määrä tai sivustojen kävijädata 

2) laadullisesti: kontaktien laatu (saavutetaanko tavoiteorganisaatiot ja -henkilöt), pääkohderyhmien ja vaikuttajien käyttämä sävy ja suhtautuminen. 

Hedelmällisintä onkin määrän sijaan pohtia, millaisia vaikutuksia viesteilläsi on. Saako jakamasi sisältö kohderyhmäsi toimimaan haluamallasi tavalla? Somessa on suhteellisen helppoa mitata vaikuttavuutta. Esimerkiksi maininnat ja kommentit antavat viitteitä siitä, kuullaanko sinua ja mihin sävyyn viestisi vastaanotetaan.  

Mittareihin ei kuitenkaan kannata luottaa sokeasti, ja tuloksia kannattaa myös analysoida.  

1) Tulevatko tykkäykset ja kommentit oikealta kohderyhmältä? Jos eivät, niin mikä tähän voisi olla syynä?  

2) Ovatko verkossa käymäsi keskustelut johtaneet tuloksiin, kuten verkostoitumiseen, yhteistyön aloittamiseen, työpaikkatarjoukseen tai yhteydenottoon medialta? Miksi ovat, miksi eivät – reflektoi. 

Tuloksiin kannattaa reagoida. Sisällössä on aina petraamista.  Se voi olla entistä kantaaottavampaa ja sisältää enemmän kärjistyksiä, omia huomioitasi ja näkemyksiäsi. Julkaisemisessa kannattaa olla rohkea, videot ovat nyt erityisen suosittuja. Huomioi myös omat viestintätapasi. Onko sävy ja tyyli kohderyhmälle (ja sinulle itsellesi) sopiva? Haluatko olla asiallinen, humoristinen, keskusteleva, toteava, viihdyttävä, uutta ideoiva vai informoiva? 

Postausaika voi myös vaikuttaa viestien vaikuttavuuteen. Testaile, mihin aikaa käyttämissäsi kanavissa liikutaan aktiivisesti, ja postaa aina parhaaseen aikaan. Tosin esimerkiksi Twitterissä aktiivisimmat vaikuttajat postaavat useita kertoja päivässä etenkin kello 7.00-17.30 välillä. 

Muista arvostaa brändityösi pieniäkin saavutuksia. Iloitse siis, kun: 

  • Saat kiitosmailin seuraajaltasi 
  • Joku tilaa uutiskirjeesi 
  • Tärkeä kontakti huomaa sanomasi ja jakaa sen 
  • Saat kutsun vierailemaan blogissa/podcastissa/storyssa 
  • Sinut esitellään hyvälle kontaktille/verkostolle 
  • Sinua pyydetään puhumaan tilaisuudessa. 

Lue lisää mikro-voitoista, ja lataa Personal Brand Success Tracking Score Sheet”. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *